tiistai 23. helmikuuta 2016

MUOTILUKIO


Muotilukio. Kaksoistutkinnon opiskelijat huonompia kuin lukion päivittäiset opiskelijat?

Minä olen kaksoistutkinnon opiskelija ja tarkalleen sanottuna opiskelen muotilukiota eli ammattina on vaatetusompelija.Osaan siis sanoa, miten meitä kaksoistutkinnon opiskelijoita kohdellaan ja arvostetaan lukion puolella. Vai arvostetaanko edes?

Olen abi lukion puolella. Viimeistä vuottako siis viedään loppuun? No ei todellakaan. Tosiaan kirjoitan minun ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset nyt maaliskuun alussa. Kirjoitan aluksi vain kaksi ainetta ja ne ovat terveystieto ja suomi toisena kielenä.

Mitä ihmettä! Miksi ihmeessä kirjoitat nuo helpot aineet? Oletko niin huono?

En ole. Tai saatan olla, mutta teen parhaani, jotta olisin hyvä. Ensinnäkin koska olemme kaksoistutkinnon opiskelijoita, niin olemme todella harvoin lukiossa, sillä suoritamme lukiossa vain 40 kurssia kuin muut "tavalliset" opiskelijat suorittavat 75 kurssia, jotta saavat ylioppilaslakin. Me kaksoistutkintolaiset olemme siksi todella harvoin lukiossa, koska ammattikoulussa suoritamme 120 opintopistettä eli siihen sisältyy; erilaiset opiskelumuodot eli ompeleminen, atk, kaavoitus yms. sekä joudumme tekemään yli kuukauden mittaisia työssäoppimis töitä. En millään kerkeisi käydä kaikilla psykologian kursseilla, jos haluaisin kirjoittaa sen esimerkiksi nyt keväällä.

Olemmeko siis sitten laiskoja vai? 

Emme ole laiskoja. Kukaan ei ole laiska. Me kaksoistutkinnon-, lukion- sekä kolmoistutkinnon opiskelijat olemme samanlaisia nuoria. Osalla meillä on ammatti lukio-opintojen ohella ja osalla taas ei. Meitä ei pitäisi katsoa eri silmin. 

Arvostetaanko teitä kaksoistutkinnon opiskelijoita?

Vastaus on ei. Koitan ajatella tällä hetkellä niitä kaikkia positiivisia hetkiä opiskeluvuosien varrelta, mutta niitä ei tule mieleen. En ymmärrä sitä, että miksi on olemassa kaksoistutkinto, jos opinto-ohjaajat eivät osaa tehdä työtään? Jos kursseja ei järjestetä järkevästi, jos lukion puolella meitä kaksoistutkintolaisia opiskelijoita ei ymmäretä millään. 

Kyllä on opettajia, jotka ovat todella ihania. Niin ihania, että järjestävät kurssit ja läksyt siten, että me kaksoistutkinnon opiskelijatkin voidaan tehdä ne ilman mitään muttia. Mutta sitten tulee ongelmia tärkeimmissä asioissa eli muun muassa ylioppilaskirjoituksissa. Mainitsin jo alussa, että minulla on minun ensimmäiset kirjoitukset tänä vuoden maaliskuussa ja olen stressailut näitä aivan kamalasti! En ole päässyt abikursseille, koska aina sillon kuin abikurssit ovat kurssitarjottimella, niin minä olen joko ammattikoulussa tai työssäoppimassa. Abikurssithan ovat niitä kaikista tärkeimpiä, jotta oppilas tietää ; miten vastata kysymyksiin, millaisia ylioppilaskokeet ovat jne. Olen joutunut itse etsiä kaikki vastaukset kysymyksiini, olen joutunut itse tekee kaikki raskaat työt. Jouduin myös ammattikoulun opiskelun ohella, kun meillä oli raskain jakso eli projektijakso, niin käydä iltalukiossa suorittamassa Suomi toisena kielenä abikurssi.

Positiivisia asioita

Olen onnekas, kun olen päässyt osallistumaan lukion tapahtumiin muun muassa nasuihin, wanhoihin ja penkkareihin. 
Olen onnekas, kun sain lukion puolella aivan uskomattoman hyvän terveystiedon opettajan. Kiitos Esa!
Sekä olen onnekas kun olen kaksoistutkinnon opiskelija. 

Love Talan Sharif 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti