lauantai 9. toukokuuta 2015

Hiukset hyvään kuntoon


Hiusten kasvu ja huolehteminen on meille kaikille naisille ja miksi ei miehille todella arkapaikka. Stressaamme liikaa, jos hiukset ovat huonossa kunnossa ja jossei ne kasva. Ja stressi vaikuttaa sitten samantien meidän elämäämme, rakkauteen ja ihon kuntoon. 

Miten sitten pitää hiukset hyvässä kunnossa? 
: Tähän vastaukseen annan minun omat vinkit. Miten ja kuinka hyvin pidän omista hiuksistani huolta. 

1. Vältä värjäämistä

Värjäys on vain haitaksi hiuksillesi. Kun kerran värjäät, jäät siihen koukkuun etkä tule todennäköisesti koskaan lopettamaan sitä. Itse olen ollut värjäämättä ja siksi hiukseni ovatkin sileät ja hyvässä kunnossa.

2.Hyvä ruokavalio

Raudan puute saattaa aiheuttaa hiustenohenemista. Joten lihan syönti on paraksi. Mutta myös hyvä ja tasapainoinen ruokavalio on hyödyksi. Itse en syö punaistalihaa, mutta ruokavalioni on yleensä tasapainoinen.

3. Jokapäiväinen hiustenpesu vältettävä

Jotta hiukset saavat omaa rasvoisuutta, täytyy olla pesämättä joka päivä hiuksia. Voit käydä kroppapesulla, mutta hiuksia en suosittele, että pesisitte joka päivä. Itselläni on tapana pestä hiukset jokatoinen päivä, jotta oisivat rasvaiset. Minulla hiukset rasvottuvat todella nopeasti. Jos hiukseni ovat rasvaiset, laitan hiukset ponnarille, niin ei rasvoisuus näy.

4. Kuumaa vettä vältettävä

Kun käy suihkussa kuumavesi tuntuu mielyttävältä, mutta se on haitaksi hiuksillesi ja muutenkin ihollesi. On suositelvataa, että käyttää haalean kuumaa vettä kuumanveden sijasta.


-TS


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti