lauantai 4. tammikuuta 2014

Trip to Tallinn

Eilen 3.1.14 menin ystävieni ja äitini ystävien kanssa päiväristeilylle Tallinnaan. Kävin Tallinnassa pienempänä paljon useimmin, mutta nyt ikää tullessa en ole käväissy, vaikka nytten pitäisi olla ihan toistenpäin. Jouduin herää jo klo 8:30 maissa jotta kerkeisin laivaan. Saavuimme sinne joskus 13-14 maissa, ja otimme suoraan taksin jolla menimme sitten lähimpään kauppakeskukseen syömään ja katselemaan vaatteita. Kävimme muutaman läheisen ystäväni kanssa Vapianossa syömässä, luotto ravintolassa. Oli kova nälkä, niin en uskoltanut kokeilla muuta ravintolaa. Vaikka pitäisi aina kokeilla jotakin uutta.


 
Ihastuin Tallinnaan! Siellä on kaikki paljon halvempaan kuin täällä Suomessa. Lupasin itselleni käydä siellä paljon useimmin, ja isommalla kaveriporukalla.  Päivällä kun saavuimme sinne, en oikein tykännyt koko paikasta. Oli valoisaa ja kaikki näytti tyhmältä. Mutta lopuksi kun kävelimme ulkosalla ja oli todella pimeetä niin kaikki jouluvalot loistivat ja oli todella kaunista. Joitakin kuvia sain tänne julkaisettavaksi minun kyseisen paikan tunnelman. 


 
Loppuillasta kun olimme kierrelty kaikki mahollisimmat kaupat, niin matka jatkui kohti laiva-asemaan. Hyvästelyt Tallinnalle ja takaisin arkielämään Suomeen.











 
Nahtatakki h&m/ paita h&m/ legginssifarkut gina tricot / kaulahuivi gina tricot / kello regal/ laukku Guess/ kengät dinsko

Love TS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti